Tietoinen suunta 1/2
Kaiken myllerryksen ja menettämisen keskellä olen yllättäen rakastunut. Vieläpä moneen asiaan ja osittain niiden rinnakkaisvaikutuksesta. Olen onnekas, kun olen tajunnut jotain, mitä kaikki eivät valitettavasti ehkä löydä koskaan.
Monen asian vanavedestä syntynyt, kuin iäisesti hetkeään odottaen ja yhtä yllättäen ilmaantuen tuli oivallus. Ehkä tähänastisista elämäni suurin. Oivalluksen tajuttuani hyvin moni asia itsessä loksahti paikalleen. Tuli tietoisuuteeni. Armollisuus ja heikkous avasivatkin tien omaan sydämeen ja aitoon minuuteen. Vihjeitä löytyi helposti kirjastosta ja interwebistä. Tietoa ammentaessa on nyt oltava rehellinen itselleen.
Avoin ja perusteellinen tarkkailijaminän käyttö toi tietoisuuteeni asioita, jotka ensin sattuivat, mutta sitten helpottivat mieltä. Oivalluksia ilmenikin kokonainen sarja ja ne avautuvat sekä etenevät nyt omaa vauhtiaan. Rakastuin oitis uuteen suuntaani 💝
Ihmisen keräilykulttuurigeeni on ollut miussakin vahvana ensimmäiset nelisen- kymmentä vuotta. Monien sattumusten kautta aloin kuitenkin kyseenalaistamaan sen tarpeen tai oikeastaan turhuuden. Jossain vaheessa käsitteet kuten less is more tai fengshui saavuttivat vihdoin meidät peräeurooppalaisetkin. Toki WW2 & pula-aika vaikuttavat keräilyasenteeseemme edelleen. Nyt nouseva nuoriso on toista maata eli materialismi kääntynee ainakin jollain tasolla laskuun.
Omien tavaroiden inventointi ja huutokaupistelu on surullista ja joskus tosi vastenmielistä. Jälkeenpäin se on kuitenkin osoittautunut vapauttavaksi. Pyrin muistamaan fiiliksen. Sanotaan, että ihminen tarvitsee kotona 75 tavaraa. Siihen en ihan pääse, mutta kannatan ajatusta. Joillain näyttää menevän se yksi hypisteltävä laite jopa päällä olevien vaatteiden siisteyden ohi. Kun siivosin yli 50 000 kuvan kuvagalleriaani (enää jäi 1600 kuvaa. Yes!), niin tajusin sen olevan aivan samaa keräilyperimäämme. Tästä oivalluksesta muuttui asenteeni valokuvaukseenkin ja myin 6000€:n kameran pois. Nautin edelleen hienojen kuvien katselusta, mutta kerään pääasiassa satunnaisia muistoja kännykälläni. AVP media:n ammattikeikat on eri asia.
Mediaseuranta kuuluu tähän samaan kategoriaan, vaikkei ensivilkaisulla näin ajattelisi. Tiedonkerääminen on ennen ollut välttämätöntä kun ei ollut televisiota tai puhelinta ja kirjojakin vain rajoitetusti. Nykyisin olemme toisessa ääripäässä eli tietotsunamissa (Keksin just uuden sanan, heh. Saa käyttää vapaasti). Siis aivan ytimessä! Olemme niin syvällä virrassa, että siitä on lähes mahdotonta päästä tai jaksaa irroittautua pois (Vertaa asuntoon, jossa on paljon tavaraa ja pitäisi alkaa siivoamaaan sekä vähentämään turhuuksia). Ulkoiset tekijät luovat paineita kun pitää pystyä keskustelemaan kaikkialla ajankohtaisista asioista. Jos mediavirrasta about 90% on joko negatiivista tai addiktoivaa, niin vaikutuksia ei voi kiistää. Ihminenhän haluaa luontaisen uteliaana oppia uutta ja tätä taotaan meille pienestä pitäen. Televiisiota (just tuli täyteen 3 vuotta ilman töllöä) ja uutisvirtoja en seuraa säännöllisesti ja nautin tästä valinnasta joka päivä. Joka päivä. Nautin silti elokuvista edelleen ja kuulen aina jostain viikkokoosteen kuinka paljon ihmisiä on missäkin tapettu. Tietotsunamin alta selvinneiltä olen kuullut ja lukenut täysin samat tarinat kuin olen itsekin oivaltanut. En tarkoita ituhippiäärihalaajia vaan ihan lääkäreitä, psykologeja jne. työnsä takia mediavirtariippuvaisia.
Hörpin smoothieta. Ajaton rauhallinen musiikki vähentää mielen tulvaa (eli tekemättömiä asioita ja elon murheita) ja rauhoittaa ajatukset tähän tietoiseen hetkeen. Katselen onnellisena kuinka tintit saavat tänäänkin elää ruokintani avustuksella. Keräilykauteni on tullut päätökseen, josta ainut poikkeus on pakastemarjat.
Rakastan ❤️
Olen lopettanut IBD-lääkityksen kokonaan. Toistaiseksi. Aivojeni ja suolistobakteerien keskenäiseen yhteistyöhön luottaen. IBD on kuitenkin minussa forever ja sillä on omat yllättävät vaiheensa. Pitkään harkittu päätökseni on minulle iso asia ja vaatii nyt jokapäiväistä mielenhallintaa. Olin jo unohtanut miltä tuntuu olla fyysisesti terve(en oloinen). Ne joilla on joku krooninen ´piikki lihassa´ voivat aavistaa fiilikseni. Eipä tästä tän enempää.
Rakastan ❤️
Juuri nyt, tänään kun täytin 50 vuotta, selvisi että olenkin ambivertti. Jonkinnäköisen ameeban jälkeläinenkö? Ehkä sekin, mutta ensimmäiset 20 vuotta olin introvertti, sitten seuraavat 20 vuotta ekstovertti ja taas palautuen introvertiksi. Todella mielenkiintoista! Enää en ihmettele, miksi mieleni ei ole löytänyt selvää suuntaa. Pääni sisällön täysi avaaminen tähän blogipöydälle käsittäisi niin moninaisia käyttäytymisvaihtoehtoja, tunnetiloja ja ratkaisumalleja ettei kukaan jaksisi lukea. Lukaiseppa tästä lyhyet ja oivalliset määritelmät. Kumpi sinä olet? Introvertti vetäytyy asioihin sydämellään ja viihtyy pienessä syvällisessä piirissä. Koska tämä maailma on oikeakätisten ekstroverttien rakentama, niin ei ihme, että tämän vasenkätisen tunnemaailma on koetuksella. Tähän samaan soppaan kun heitetään viimeisin, koko oivalluspakan yhdistävä ominaisuus: erityisherkkyys, niin nyt on miulla loppuvuodeksi sulattelemista.
Lyhyt versio: Pidin nuorena aina enemmän käytännön asioiden ratkaisemisesta kuin esim. lukioelämästä. Reagoin ja tunnistin jo silloin toisten ihmisten tunnetiloja, jopa ilman heidän omaa tietoisuuttaan. Introverttius jäi alle kun ajauduin ravintola- maailmaan töihin. Spiikkaavana tiskijukkana toimin monta vuotta. Päälle vielä karaokekeikat ja kaljamyynti. Sitten olin monessa yhdistyksessä toimihenkilönä ja kaikenmaailman puuhapetenä. Harrastukset, kuten melonnanohjaus, nuorisotyö, kuvauskeikkailu, opettajatyöt jne. edellyttivät sosiaalisuutta. Samaan aikaan päätyöni tuki introverttiyttä ja ehkä siksi jaksoinkin koko rumbaa niin pitkään. Parisuhteen arjessa nämä mortti-verttiasiat tulivat aina päin naamaa, kannattelin tilanteita ja väistelin ongelmia. Korjasin usein asennettani rankasti itseäni analysoiden ja välillä uhriutuen. Viime vuosien syvistä kuopista onneksi selvisin, vaikka en vieläkään tiedostanut täysin syitä. On kuin isosta palapelista puuttuisi viimeiset palat. Ei osaa (halua) nähdä kokonaisuutta ennen kuin palapeli on täysin valmis. Lopulta näin kokonaisuuden. Kuin sivelisi kädellä valmista palapeliä ja näkee koko käydyn matkan. Tajuaa taitekohdat ja palaset todellakin loksahtavat paikoilleen.
Rakastan ❤️
Tarkoitukseni oli alunperin kirjoittaa pääosin erityisherkkyyden ja mindfullnesin tuomasta ilosta ja vapaudesta. Ehkä laitankin pisteen tähän ja jatkan tästä seuravalla kerralla. Lähden nyt uimaan avantoon.
Kävin ihan sinua varten kuvaamassa nämä kuvat takapihallani 😊
Monen asian vanavedestä syntynyt, kuin iäisesti hetkeään odottaen ja yhtä yllättäen ilmaantuen tuli oivallus. Ehkä tähänastisista elämäni suurin. Oivalluksen tajuttuani hyvin moni asia itsessä loksahti paikalleen. Tuli tietoisuuteeni. Armollisuus ja heikkous avasivatkin tien omaan sydämeen ja aitoon minuuteen. Vihjeitä löytyi helposti kirjastosta ja interwebistä. Tietoa ammentaessa on nyt oltava rehellinen itselleen.
Avoin ja perusteellinen tarkkailijaminän käyttö toi tietoisuuteeni asioita, jotka ensin sattuivat, mutta sitten helpottivat mieltä. Oivalluksia ilmenikin kokonainen sarja ja ne avautuvat sekä etenevät nyt omaa vauhtiaan. Rakastuin oitis uuteen suuntaani 💝
Ihmisen keräilykulttuurigeeni on ollut miussakin vahvana ensimmäiset nelisen- kymmentä vuotta. Monien sattumusten kautta aloin kuitenkin kyseenalaistamaan sen tarpeen tai oikeastaan turhuuden. Jossain vaheessa käsitteet kuten less is more tai fengshui saavuttivat vihdoin meidät peräeurooppalaisetkin. Toki WW2 & pula-aika vaikuttavat keräilyasenteeseemme edelleen. Nyt nouseva nuoriso on toista maata eli materialismi kääntynee ainakin jollain tasolla laskuun.
Omien tavaroiden inventointi ja huutokaupistelu on surullista ja joskus tosi vastenmielistä. Jälkeenpäin se on kuitenkin osoittautunut vapauttavaksi. Pyrin muistamaan fiiliksen. Sanotaan, että ihminen tarvitsee kotona 75 tavaraa. Siihen en ihan pääse, mutta kannatan ajatusta. Joillain näyttää menevän se yksi hypisteltävä laite jopa päällä olevien vaatteiden siisteyden ohi. Kun siivosin yli 50 000 kuvan kuvagalleriaani (enää jäi 1600 kuvaa. Yes!), niin tajusin sen olevan aivan samaa keräilyperimäämme. Tästä oivalluksesta muuttui asenteeni valokuvaukseenkin ja myin 6000€:n kameran pois. Nautin edelleen hienojen kuvien katselusta, mutta kerään pääasiassa satunnaisia muistoja kännykälläni. AVP media:n ammattikeikat on eri asia.
Mediaseuranta kuuluu tähän samaan kategoriaan, vaikkei ensivilkaisulla näin ajattelisi. Tiedonkerääminen on ennen ollut välttämätöntä kun ei ollut televisiota tai puhelinta ja kirjojakin vain rajoitetusti. Nykyisin olemme toisessa ääripäässä eli tietotsunamissa (Keksin just uuden sanan, heh. Saa käyttää vapaasti). Siis aivan ytimessä! Olemme niin syvällä virrassa, että siitä on lähes mahdotonta päästä tai jaksaa irroittautua pois (Vertaa asuntoon, jossa on paljon tavaraa ja pitäisi alkaa siivoamaaan sekä vähentämään turhuuksia). Ulkoiset tekijät luovat paineita kun pitää pystyä keskustelemaan kaikkialla ajankohtaisista asioista. Jos mediavirrasta about 90% on joko negatiivista tai addiktoivaa, niin vaikutuksia ei voi kiistää. Ihminenhän haluaa luontaisen uteliaana oppia uutta ja tätä taotaan meille pienestä pitäen. Televiisiota (just tuli täyteen 3 vuotta ilman töllöä) ja uutisvirtoja en seuraa säännöllisesti ja nautin tästä valinnasta joka päivä. Joka päivä. Nautin silti elokuvista edelleen ja kuulen aina jostain viikkokoosteen kuinka paljon ihmisiä on missäkin tapettu. Tietotsunamin alta selvinneiltä olen kuullut ja lukenut täysin samat tarinat kuin olen itsekin oivaltanut. En tarkoita ituhippiäärihalaajia vaan ihan lääkäreitä, psykologeja jne. työnsä takia mediavirtariippuvaisia.
Hörpin smoothieta. Ajaton rauhallinen musiikki vähentää mielen tulvaa (eli tekemättömiä asioita ja elon murheita) ja rauhoittaa ajatukset tähän tietoiseen hetkeen. Katselen onnellisena kuinka tintit saavat tänäänkin elää ruokintani avustuksella. Keräilykauteni on tullut päätökseen, josta ainut poikkeus on pakastemarjat.
Rakastan ❤️
Olen lopettanut IBD-lääkityksen kokonaan. Toistaiseksi. Aivojeni ja suolistobakteerien keskenäiseen yhteistyöhön luottaen. IBD on kuitenkin minussa forever ja sillä on omat yllättävät vaiheensa. Pitkään harkittu päätökseni on minulle iso asia ja vaatii nyt jokapäiväistä mielenhallintaa. Olin jo unohtanut miltä tuntuu olla fyysisesti terve(en oloinen). Ne joilla on joku krooninen ´piikki lihassa´ voivat aavistaa fiilikseni. Eipä tästä tän enempää.
Rakastan ❤️
Juuri nyt, tänään kun täytin 50 vuotta, selvisi että olenkin ambivertti. Jonkinnäköisen ameeban jälkeläinenkö? Ehkä sekin, mutta ensimmäiset 20 vuotta olin introvertti, sitten seuraavat 20 vuotta ekstovertti ja taas palautuen introvertiksi. Todella mielenkiintoista! Enää en ihmettele, miksi mieleni ei ole löytänyt selvää suuntaa. Pääni sisällön täysi avaaminen tähän blogipöydälle käsittäisi niin moninaisia käyttäytymisvaihtoehtoja, tunnetiloja ja ratkaisumalleja ettei kukaan jaksisi lukea. Lukaiseppa tästä lyhyet ja oivalliset määritelmät. Kumpi sinä olet? Introvertti vetäytyy asioihin sydämellään ja viihtyy pienessä syvällisessä piirissä. Koska tämä maailma on oikeakätisten ekstroverttien rakentama, niin ei ihme, että tämän vasenkätisen tunnemaailma on koetuksella. Tähän samaan soppaan kun heitetään viimeisin, koko oivalluspakan yhdistävä ominaisuus: erityisherkkyys, niin nyt on miulla loppuvuodeksi sulattelemista.
Lyhyt versio: Pidin nuorena aina enemmän käytännön asioiden ratkaisemisesta kuin esim. lukioelämästä. Reagoin ja tunnistin jo silloin toisten ihmisten tunnetiloja, jopa ilman heidän omaa tietoisuuttaan. Introverttius jäi alle kun ajauduin ravintola- maailmaan töihin. Spiikkaavana tiskijukkana toimin monta vuotta. Päälle vielä karaokekeikat ja kaljamyynti. Sitten olin monessa yhdistyksessä toimihenkilönä ja kaikenmaailman puuhapetenä. Harrastukset, kuten melonnanohjaus, nuorisotyö, kuvauskeikkailu, opettajatyöt jne. edellyttivät sosiaalisuutta. Samaan aikaan päätyöni tuki introverttiyttä ja ehkä siksi jaksoinkin koko rumbaa niin pitkään. Parisuhteen arjessa nämä mortti-verttiasiat tulivat aina päin naamaa, kannattelin tilanteita ja väistelin ongelmia. Korjasin usein asennettani rankasti itseäni analysoiden ja välillä uhriutuen. Viime vuosien syvistä kuopista onneksi selvisin, vaikka en vieläkään tiedostanut täysin syitä. On kuin isosta palapelista puuttuisi viimeiset palat. Ei osaa (halua) nähdä kokonaisuutta ennen kuin palapeli on täysin valmis. Lopulta näin kokonaisuuden. Kuin sivelisi kädellä valmista palapeliä ja näkee koko käydyn matkan. Tajuaa taitekohdat ja palaset todellakin loksahtavat paikoilleen.
Rakastan ❤️
