Festaritunnelmia

Vuoksenniskalla Bisse&Bella:ssa v.1993

 Festarikokemukseni alkoivat vuonna 1991 Rantarockissa Virroilla, jossa tuli käytyä useampana vuonna. Tapahtuma olikin sellainen pläjäys, että oksat pois! Elettiin aikaa jolloin disco vaihtui danceksi ja tekniikka kehittyivät huimaa vauhtia. Musiikkikattaus oli mieletön. Dr. Alban esiintyi 10 henkisen karibia-tyylisen orkesterin kanssa, Culture Beat, Cappella, Dr Baker, 2Unlimited jne. jne. iskivät tonnilla tajuntaan. Oh boy!

Pariskunta saapui komeasti kopterilla

Sijoittaudun kymmenen metrin päähän eturivistä ja hieman sivulle. Tässä on perinteisesti paras paikka: Musiikki kuuluu tasaisesti, pääsee sisälle jengin fiilikseen, railakkaimmat riekkujat soutavat keskilinjalla ja bändin näkee yleensä hyvin. Tyhjennän päässäni odotukset ja otan vastaan sen mitä sattuu tulemaan. Sen mitä olen noissa musakuvioissa pyörinyt, niin samat asiat tuottaa välillä suurta hämmästystä. Bändi jolla on pitkä esiintymiskokemus, vetää keikan liian vajaalla kokoonpanolla esim. kitaristi on DJ:nä ja painaa läppäriltä kappaleita. Rutiininomainen kappaleiden ´läpikäyminen´ ja luottaminen hittibiiseihin on yleisön aliarvostamista. Festareilla on hyvä verrata esiintymisten eroja ja monesti joku vähemmän tunnettu bändi voi saada aikaan hyvänkin kliimaksin. Suomalaiset asiakkaat ovat tunnetusti jäykkää porukkaa, varsinkin miehet (paitsi kännissä mennään siihen toiseen ääripäähän) ja kunnon bailaamiseen ei uskalleta heittäytyä. Tekniset käpit ovat sitten oma lukunsa.

Weekend, Helsinki

Jalka ottaa komppia ja kroppa hytkyy jo hieman. Bassobeat imee mukaansa ja kaikki muu unohtuu. Ei haittaa vaikken tunne biisiä. Artisti esittää sen riemulla ja kannustaa yleisöä. Me like! Kun keikka rullaa, yleisö keinuu ja huudatuksia on sopivasti, niin kokonaisuudesta jää hyvä fiilis. Se on minulle yhtä tärkeää kuin itse bändin näkeminen livenä. Ääneni pettää jossain vaiheessa iltaa, mutta mitäpä tuosta. Muutamia tunnelmia Jysäristä. Nyt huudetaan!

Tässä kulminoituu koko ysärin henki ja fiilis 🕺💃💓

Magic Affair & Mac Hammer

..oli myös mukana menossa 😎🤟

 Sanotaan, että festareiden parhaat bileet on leirintäalueella. Viime vuosilta ei ole kokemusta, mutta näin oli ainakin ennen. Parhaat ja parhaat, mutta hauskat joka tapauksessa. Aikuiset uskaltautuvat olla hetken lapsellisia ja se vapauttaa. Alkoholilla on osuutensa tähän, mutta kohtuudella nautittuna se on tavallaan hyväkin asia. Ujoimmat rentoutuvat ja seuraavalla kohtaamisella juttu luistaa jo leppoisasti.

Captain Hollywood Project - now on stage 🤟 

 Some on muuttanut fiilistelyn luonnetta jonkin verran. Miinuksena on se, että aikaa hukkuu itse tilaisuudesta nauttimiseen. Toisaalta kuvien & videoiden ottaminen yhdistää asianosaisia ja muistot jäävät elämään sitä kautta.  Ennen otettiin filmikameralla kuvia, vaihdettiin osoitteita ja lähetettiin kirjekuoressa paperikopioita. Aika vaivalloista sanoisi nykynuoret. Tavallaan kuitenkin hauskaa, kun samalla tuli kirjoitettua saatteeksi kirje. Netti on nykyisin pullollaan tagattuja kuvia. Aika näyttää mitä tapahtuu sitten, kun kasvojentunnistus yleistyy ja (mainos)ohjelmat pääsevät valloilleen. Ehkä parempi kun emme sitä vielä tiedä. Pitihän se silti minunkin selfie-kuviin mennä kun niin moni pyysi. Nautitaan näistä! Pari tunnelmahetkeä Imatra Go 90´s fetareilta.

Joulupukki (illan juontaja) ja Pizza Pekkarinen 

Olihan se tästäkin hetkestä otettava kaikki irti 😬

 Festarit on hieno asia kun sen oikein oivaltaa. Mitä vaan voi tapahtua ja siinä se yksi hauskuus onkin. Kiitos kaikille mukana olleille frendeille ja reissussa tapaamilleni ihanille ihmisille. Eimuutaku nestetasapaino kohdilleen, aivot narikkaan ja antaa rytmin viedä!

Työn lomassa välillä jutusteluakin. Ilet Vainio & Kallio