Seuraava homepakolainen ovesta ulos

Muistan joskus kauan aikaa sitten, kun työkaverini niiskutti ja sanoi, että toimiston ilma käy hänelle henkeen ja nokka vuotaa joka viikko. Tuolloin ei oireiltu julkisesti. Valittajaa katsottiin kieroon ja pidettiin luulosairaana. Näin ajateltiin vielä jokunen aika sitten, kunnes oireilevien määrä lisääntyi räjähdysmäisesti ja sisäilmaongelmia putkahteli esiin joka kaupungissa. Yhtäkkiä puhuttiinkin ihmisten sijasta kokonaisista hometaloista. Syntyi viisi puoluetta: 

Altistuneet oireilivat yleensä samankaltaisesti. Kokeilujen ja erehdysten kautta ajautuivat pikkuhiljaa huonompaan kuntoon. He oppivat ilmastoinnin, kalusteiden, vaatteiden ja tuoksujen vaikutuksesta kehoonsa hyvinkin yksityiskohtaisesti. Ammensivat tietoa ongelmien syntytekijöistä ja korjaustoimien periaatteista, sekä vastuista.
Toisessa päässä, myöskin uuden ongelman edessä oli työnantaja. Toisessa kädessään rahavarat ja toisessa teknisen henkilöstön sanat. Osa työnantajista toimien vaistonvaraisesti, osa pykäliin takertuen. Kuitenkin usein ajautuen aina vaan kauemmas ongelmasta kärsivien ihmisten maailmasta, tietämättömänä heidän ahdingostaan.
Tutkijat toimivat vaihtelevin intressein ja taitavin vaikeiden termein esitelmöiden. Usein kuitenkin altistuneiden tarinoita kuunnellen, kuin niitä ensimmäistä kertaa kuullen.
Muut ihmiset porskuttivat entiseen malliin. Osa puski päivän läpi lääkkeiden voimalla ja loput enemmän tai vähemmän oireetta. Kaikki samaa ilmaa keuhkoihinsa vetäen, mutta siitä välittämättä tai työpaikkansa menetystä peläten.
Terveydenhuolto hitaanvarovasti edeten, oireiden syitä pois haarukoiden. Toisessa kädessään rahavarat ja toisessa potilaan vaatimukset.

Tavallaan kyse on yksinkertaisista asioista. Näin homeaiheeseen perehtyneenä maallikkona näkisin asian näin: Huoneen tuloilma saa tulla vain tarkoituksenmukaisista kanavista; okei -simppeliä. Yhtä tärkeää on varmistua, että rakenteiden epäpuhdas ilma ei sekoitu/imeydy huoneilmaan. Mietin välillä mitä tapahtuu kun huoneessa olevat VOC:t imetään ilmanvaihtojärjestelmään, jossa on lämmön talteenotto ja ilman uudelleenkierrätys. Ei kai ne vaatekaupasta ostetut kledjutkaan häviä maapallolta vaikka poistuvat kaupasta. Pienempi virtauskaan ei haittaa, kunhan sisäilman kosteusprosentti pysyy normaaleissa rajoissa. Altistumisen jälkeen ei siedätyskokeilut auta, vaan elimistön pitää saada riittävän pitkään puhdasta ilmaa. Itiöt muuttuvat helposti immuuneiksi lääkkeille eli menetelmiä (antibiootteja) pitää mahdollisesti vaihtaa ja hoito olla aktiivista. Hyvässä lykyssä altistunut saattaa palautua vielä terveen kirjoihin. Ei elimistöä repimällä vaan levolla ja kaikkien osapuolten oikealla asenteella. Sekä rutkakaupalla hyvää tuuria. Aiheesta on kirjoitettu paljon tutkimuksia ja artikkeleita eli tietoa on saatavilla hyvin, alkaen vaikka tästä:



Naapurirakennuksesta kuului uutisia, että ’meillä on jotain ilmassa kun osalla työntekijöitä on ilmennyt silmä- ja kurkkuoireita’. Ei koskenut minua, mutta valtakunnallisessa mediassa mm. homekouluista uutisointi oli jo viikoittaista ja pohdin ensimmäisen kerran oireiden vaikutuksia. Ei mennyt montakaan viikkoa, kun ko. rakennuksen altistuneita siirtyi työskentelemään muualle. Ongelman syiden selvitystyö käynnistyi verkkaisesti ja vajavaisella tiedotuksella. Onneksi jossain vaiheessa viimeisetkin työntekijät häädettiin ja laitettiin pönkä ovelle. 

Pyyhin pikkuhiljaa kroonistuneena vuotavaa nenääni ja hörpin aamusaikkaa. Tunnen kuinka silmien ulkosyrjiä alkaa kirvelemään ja kurkkua ahdistamaan. Puoli tuntia myöhemmin oireet tuntuvat sietämättömiltä ja kerron asian kollegalleni. Hän tuntee samanlaisia oireita ja kohta keskusteluun liittyy pari muutakin oirehtivaa. Emme arvuuttele asiaa enää hetkeäkään ja lätkimme lääkäriin. Muutama viikko menikin sitten kotona palautuessa!

Sitten väistötilatyöskentelyä osa 1; testattu. Loppuviikko toipumista. Väistötila osa 2; testattu. Loppuviikko toipumista. Takki on nyt todellakin tyhjä ja mieli saanut ylivallan. Tavoitteet katosivat johonkin kankkulaan. Katselen kotona, en nyt pikku-ukkoja, mutta sumein silmin ja ajatuksin ulos, koska en jaksa liikkua. Vartin kävelylenkillä huippaa ja hengästyttää.

Palaan jossain vaiheessa töihin itseni taas kasaten ja uskon tilanteen olevan ohi, koska ´mitään ei ole löytynyt´. Väärin kuitenkin meni. Kaksi päivää yritän todistella itselleni, että kyllä tähän tottuu tai joku ihme tapahtuu. Eipä tapahtunutkaan ja pinkaisen ulos. Silmät vuotavat, kirvelevät ja tekee mieli hieroa niitä koko ajan. Sieraimen sisäpinnalle ilmestyi taas näppylä ja tiedän sen kirvelevän monta päivää. Kurkkukipu on vaihtunut koko keuhkoputkia polttavaksi kivuksi. Ääntä ei tule ja kihelmöivä kieli ei tunne suussa paljon mitään.

En muista milloin kaikki alkoi tai monetta päivää olen taas kotona sairaana. Viestittelen muutaman sielunkumppanin kanssa ja heillä on vielä kurjempi tilanne. Nopeasti kehittynyttä astmaa ja karmean näköisiä iho-oireita. Vetelen nyt toista antibioottikuuria ja jotain tuolla sisälläni tapahtuu, kun kurkusta tulee sen näköisiä ameebaklönttejä että huhhuh. Murhe on suuri, mutta vielä suurempi on pelko siitä, että perussairauteni IBD aktivoituu. Se ei tykkää kaikentuhoavista antibiooteista ja mielessäni kummittelee sairaalaosasto ja kortisonikierre. 

Saikun keskeyttää välttämätön käynti työpaikalla. Oireiden voimistuessa tasan heti on käynti siellä yhtä tuskaa. Ainut hyvä puoli on se, että näkee muiden altistuneiden olevan vielä hengissä. Tosin äänetön viestintämme osoittaa heillä olevan yhtä vaikeaa kuin minulla. Paluu kotiin tuntuu edelliskertaa kurjemmalta. Tässä vaiheessa ajatukset menee jo uniin ja nukkuminen ei meinaa onnistua. Tunnen homeoireideni hieman muuttuneen; tuoden uusia harmeja.



Kahden päivän aikana tapahtui ajatuksissani jotain ja tunnen olevani taitekohdassa. Ihminen luottaa ympäristönsä stabiiliuteen ja asioiden jatkuvuuteen entisessä uomassaan. Aivan kuin joku olisi ulko-ovella vastassa ja iskisi parantumattomia haavoja, mutta itse ei reagoisi tähän. Näin tässä sisäilma-asiassa minäkin alussa kielsin oireilun vaikutukset. Oma mieli on pahin vihollisesi - sanotaan. Oivalsin siis jotain ja toivottavasti riittävän ajoissa. Verenmakuiset yskäkohtaukset, kokonaisvaltainen ja pitkittynyt päänsärky. Lähimuistin pätkiminen ja tajunnan sumenemiskohtaukset. Jo maalaisjärki sanoo näiden olevan vakavia asioita ja kun tarkempaa diagnoosia ei näytä irtoavan mistään, niin on pakko luottaa itseensä. Yrittää keskustella oman mielensä kanssa ja ohjata sitä oikeaan suuntaan. Terveiden ihmisten kanssa keskustelu on yleensä turhaa, koska he eivät voi tietää ongelman suuruutta, arjen muutosta ja välttelevät koko aihetta. No, nykymaailmassa toisen kuunteleminen ja empatia ovat muutenkin harvinaistumassa ja tällaisissa yhteyksissä se vaan valitettavasti korostuu. Altistuneiden kesken on onneksi kuitenkin ymmärrystä. Tässä murheessa on silti faktansa ja on mahdollista etten voi enää koskaan palata työpisteelleni. On vastenmielistä joutua edes pohtimaan ajatusta, että vaakakupeissa ovat terveys ja paluu töihin. Päätös on silti tehtävä ja valintani on terveys …ja samassa muuttui intohimoni työtehtäviä kohtaan. 

Nuuhkaisen kuudessakympissä pestyä puseroani. Hetken päästä kielessä kirveltää ja kurkkua kihelmöi. Silmät valuvat muustakin kuin kirvelystä. Ei ehkä viimeinen niitti, mutta lysähdyn ja mietin, kuinka voin tästä lähtien pujotella myrkyllisten aineiden ja `saastuneiden` ihmisten ohi. Lajittelen vaatteita ja pohdin, että leviääkö homeitiöt myös muihinkin vaatteisiini. Kovia juttuja mietittäväksi, kun apua ei saa mistään. Joka päivä! Näin ei saisi käydä kenellekään, mutta suunta maassamme on valitettavasti toinen.



Palasin kotiin elämäni kunnossa satojen kilometrien upealta vaellukselta. Sitten muutamassa kuukaudessa sattui asioita, jotka muuttivat minua sekä fyysisesti, että henkisesti liian paljon. Näin kävi ja vitutus on pohjattoman suuri. Lääkäri määräisi antibiootin lisäksi mentaalipillereitäkin, mutta yritän vääntäytyä tästä vielä omin avuin jollekin tasolle. Elimistöni ei ehkä koskaan palaudu täysin, mutta toivottavasti edes jotain sinnepäin.