Etap IV: Voimaa luonnosta
´Ajatteles jos joku puu kaatuisi kun me olemme sen alla? Ajatteles, jos ei kaadukaan.´
- Nalle Puh
Kohta tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun aloitin kaverini kanssa Lapinvaellusharrastuksen. Jokavuotinen reissumme on muuttunut minulle ajan myötä yhdeksi vuoden tärkeimmäksi tapahtumaksi. Syitä lähtemiselle on monia. Tässä muutamia ajatuksiani polun varrelta.
Isäni kanssa opittu erästely muistuttaa minua hänen kanssaan vietetyistä hienoista hetkistä. Flora, fauna, erätaidot, etiikka ja kaikki muu häneltä opittu luonnontuntemus ovat asioita, joita olen oppinut arvostamaan kuin vaivihkaa. Osa tiedosta on painunut unholaan, mutta kosketus luontoon on onneksi säilynyt sielussani. Kaipuu noihin aikoihin ja isän kanssa retkeilemiseen puskee pintaan aika ajoin, mutta sehän on hyvä ja arvokas asia.
Ukin kanssa tuli usein käytyä Myrällä kalassa.
Hauenpulikkahan se siinä.
Toinen vaellusta kannustava asia on hyvä ja luotettava kaveri. Jyrkin selviytymistaitoihin ja auttamishaluun voin luottaa ongelmatilanteissa täysin. Riskit ja ratkaisut puntaroidaan aina yhdessä. Hetkessä koettujen asioiden jakaminen on tärkeää ja usein myös opettavaa. Erimielisyyksiä tulee joskus väkisin, mutta koen nekin vain kasvattavana voimavarana.
Iän karttuessa ja elämän potkiessa päähän, on vaelluksen psykologinen ja henkinen kasvaminen noussut yhä vaan tärkeämmäksi osaksi elämänmatkaani. Luonnollista, sanoo moni mutta eivät arvaakaan kuinka moninverroin konkreettisemmin kasvamista tapahtuu täällä kairassa. Kulkiessa sitä antaa itselleen luvan nauttia tyhjästä olostaan ja tämä antaa mahdollisuuden avata ajatukset avoimemmin. Asiat eivät sinkoile kuten hektisessä arjessa, vaan niitä voi halutessaan noukkia pyöritettäväksi ja käsitellä haluamallaan intensiteetillä ilman häiriötekijöitä. Olen etuoikeutettu saadessani tämän mahdollisuuden joka vuosi. Tänään huomasin taas itsessäni, että arjen ongelmieni mittasuhteet olivat olleet ylimitoitettuja suhteessa muuhun elämiseen. Pah! Mitäpä tuosta noin suuresti murehtimaan. Mm. omat psyykkiset riippakiveni, suorittaminen ja menettämisen pelko ovatkin vaellusten ansiosta muuttuneet terveempään suuntaan. Kaikenlainen reiluus, aitous ja asioiden yksinkertaisempi näkeminen ovat täyttäneet mieltäni pikkuhiljaa ja nautin siitä suuresti.
Rinkka istuu hyvin selässä ja kulku tuntuu kepeältä. Linnut laulelee, joki kohisee ja toinen toistaan kauniimpi näkymä vaihtuu edessäni. Istahdan hetkeksi ja kuuntelen luonnon täydellisyyttä.
Sen näkee ja kuulee lähes kaikissa muissakin kulkijoissa.
1.6.16 oli minulle tärkeä päivä. Päivä jolloin käänsin elämässäni uuden sivun. Viime vuonna oli taakkanani aivan liian paljon murhetta ja se oli viedä minut jonnekin liian syvälle. Ehkä jopa ikuiseen kadotukseen. Onneksi joku suurempi voima osasi nostaa ´raatoni kaivosta´ ja puhaltaa sieluuni henkeä. Noista hetkistä julkaisen ehkä ´Adrian Molen salaisen päiväkirjani´ tai sitten en. No niin..
Laulelen tai hyräilen silloin tällöin tätä koskettavaa kappaletta. Se sopii
Edellisenä vaelluspäivänä eli toukokuun viimeisenä koimme mahtavan ukonilman. Se nousi selkämme takaa pikkuhiljaa. Koko ajan jyrähdellen. Lopulta meidät saavuttaen, sadoin komein pitkäkestoisin jyrähdyksin ja salamoin säestäen. Seurasi vierellämme yli kaksi tuntia, mutta vain vähän puhaltaen tai sataen. Mustat pilvet olivat melko ylhäällä ja vaarojen rinteet kumisivat. Todellakin kuin joku suurempi voima, joka tulee eikä meinaa ja pyyhkäisee kaikki vanhat pois altaan. Kävelimme rauhallisesti polkua eteenpäin ja rintamaa ihaillen Saavuttuamme Taimenjärven kämpälle jyrinä lakkasi, tyyntyi, taivas repesi, aurinko alkoi paistamaan kauniisti ja linnut heräsivät. Kävelyn aikana kokemani vahvat tunnetilat kokivat nyt todellisen huipun. Tulevana yönä oli vähän sekava olo, koska 1.6. olin joka tapauksessa aikonut jättää joitain asioita taakseni. Jin ja Jang olivat läsnä!
vaellusmaisemiin joka vuosi. Kappale tuo vahvasti mieleeni myös
sodankäyneen ukkini, joka piti Tapsan lauluista ja niitä usein lauloikin.
Edellisenä vaelluspäivänä eli toukokuun viimeisenä koimme mahtavan ukonilman. Se nousi selkämme takaa pikkuhiljaa. Koko ajan jyrähdellen. Lopulta meidät saavuttaen, sadoin komein pitkäkestoisin jyrähdyksin ja salamoin säestäen. Seurasi vierellämme yli kaksi tuntia, mutta vain vähän puhaltaen tai sataen. Mustat pilvet olivat melko ylhäällä ja vaarojen rinteet kumisivat. Todellakin kuin joku suurempi voima, joka tulee eikä meinaa ja pyyhkäisee kaikki vanhat pois altaan. Kävelimme rauhallisesti polkua eteenpäin ja rintamaa ihaillen Saavuttuamme Taimenjärven kämpälle jyrinä lakkasi, tyyntyi, taivas repesi, aurinko alkoi paistamaan kauniisti ja linnut heräsivät. Kävelyn aikana kokemani vahvat tunnetilat kokivat nyt todellisen huipun. Tulevana yönä oli vähän sekava olo, koska 1.6. olin joka tapauksessa aikonut jättää joitain asioita taakseni. Jin ja Jang olivat läsnä!
Oli aika irroittautua murheista ja vanhoista taakoista.
Jättää pitkäaikainen onnenriipukseni kairan syleilyyn.
Alkukantainen tarpeemme pysyä kosketuksissa luontoon vahvistuu minussa päivä päivältä ja tajuan asioita joita moni ei pääse koskaan kokemaan, valitettavasti. Näiden hetkien merkitystä identiteetin kehittymiselle en osaa sanoin kuvailla. Ne täytyy kokea itse. On esim. hyvin vapauttava tunne, kun taas kerran kolmantena vaelluspäivänä korvien ja pään humina lakkasi. Arjessa olotilaa ei edes huomaa, mutta täällä sen tajuaa. Elämme geneettisesti vielä keskiaikaa, mutta ´liian´ kehittyneet aivomme ajavat meidät aina vaan monimutkaisempien ja stressaavampien ratkaisujen umpikehään. Ahmimme kehittyvän teknologian tuomia mahdollisuuksia, mutta hetkeä myöhemmin unelmoimme mahdollisuuksista rentouttaviin hetkiin. Hetkiin joissa voimme olla oma pieni itsemme ja hengähtää tästä kaikesta. Noiden hetkien aikana hakeudumme usein tiedostamattamme lähemmäs alkuperäistä luontoyhteyttämme ja yksinkertaisuutta. Viikon kun seuraat itseäsi ja muita, niin huomannet yllättäviä asioita. Voit aloittaa vaikka elintarvikkeiden pakkauskuvien vaikutuksesta ostopäätökseen tai lomasuunnitelmien toivelistan sisällön analysointiin. Tästä aiheesta mahdollisesti joskus myöhemmin lisää.
Hörpin kuksasta aamuteetä ja mutustelen päälle vuoroin vanikkaa sekä puuroa. Eväs on yksinkertaista, mutta maistuu hyvältä, kuten luonnossa yleensäkin. Jyrki tokaisee usein reissun päätteeksi nauttimamme ravintola-annoksen edessä, että esim. perussalaatista löytyy uusia ihmeellisiä makuvivahteita. Näinhän se on ja asia tulisi muistaa arjessakin. Kämpän lämpömittari näyttää ulkona olevan vain +2ºC ja se saa Jotul-kaminan lämmön tuntumaan kehossani vielä ihanammalta. ´Kaikki on taas hyvin eikä minulta puutu mitään´ -olotila on taas päällä. No, ehkä loutella lököily nuotion lepattaessa menee vielä tämänkin ohi. Oh boy. Tällaisista hetkistä soisin jokaisen pääsevän nauttimaan silloin tällöin. Pitkällisen kuntosuorituksen, mökkisaunan tai ´aamiainen Tiffanylla´ -kokemuksissa on samankaltaisia fiiliksiä, mutta tunnetason kertoimissa on silti eroa. Selitykset reissun vesittämiseksi ovat yleensä vain tekosyitä, tapasi eräs työkollegani osuvasti sanoa. Totta. Eimuutaku otat yhteyttä niin toteutetaan luontoretki yhdessä :-)
Kamina hiljenee ja aamupäivä kirkastuu. Nuuhkin raikasta ulkoilmaa. On aika nostaa ´koti selkään´ ja suunnata kohti uusia kokemuksia. Mustarastasta lukuunottamatta yölaulajat hiljenevät ja järripeipon ´puupaneleja sahaava´ pärinä täyttää metsän. Pihapiirin jäädessä taakse, totean ääneen taas tänäkin vuonna, että on tämä vaan valtiolta meille kansalaisille upea kädenojennus. Ilmainen huollettu kämppä sisältäen polttopuut, kaasuhellan, keittötarvikkeita ja siistin puuceen.
Kiitos Suomi - Kiitos Metsähallitus!
Oleellisinta ei ole matkan pituus, vaan päivän aikana koetut asiat ja tunnetilat.
Olen niin etuoikeutettu saadessani kokea tämänkin vaelluksen! Toivottavasti saan jatkaa tätä Lapinhulluutta vielä vuosia. Seuraava konkreettinen matkani elämän tiellä toteutuu toivottavasti jo tänä syksynä. Se onkin sitten jotain aivan muuta..